Elämyksiä Mustion kartanossa ja Helene Schjerfbeckin seurassa Tammisaaressa

Kauniina heinäkuisena aamuna lähdin käymään Mustion linnassa ja osallistuin myös draamalliselle opaskierrokselle Tammisaaressa.

Mustion linna – aina yhtä hyvä kohde

Mustion linna oli jo tuttu aikaisemmista käynneistäni, mutta kohteissa on hyvä käydä silloin tällöin. Näin näkee, että kohde vastaa edelleen omia laatuvaatimuksia. Mustion linna on entisensä. Kauniin puiston ympäröimänä linna seisoi paikallaan. Osallistuin linnakierrokseeen ja totesin, että yhtä persoonallinen oli Kerstinin kierros kuin aikaisemminkin. Upea kohde.

Cafe Ekkkulla

Kävin tutustumassa myös lähellä sijaitsevaan Cafe Ekkullaniin, jota Mustion kirjaston ystävät pitävät vanhassa koulukiinteistössä. Kahvin lisäksi siellä voi tehdä ostoksia. Myynnissä oli luonnollisesti vanhoja kirjoja, mutta myös erilaisia käsityötaidon tuloksia. Seinillä oli vanhoja lehtileikkeitä. Mielenkiinnolla niitä luin, mutta sitten oli vaan matkaa jatkettava ja lähdettävä kohti Tammisaarta.

Draamallinen opastettu Helene Schjerfbeck – kierros

Tammisaaressa oli avautunut huhtikuun lopulla Helene Schjerfbeckin taidenäyttely kaupungin museossa. Näyttely oli osoittautunut erittäin suosituksi. Näyttelyn yhteyteen oli tuotteistettu draamallinen opaskierros Helene Schjerfbeckin seurassa Tammisaaressa.

Kierrokset ovat olleet suosittuja

Kävelykierrokset olivat olleet niin suosittuja, että niitä oli jouduttu lisäämään ja joka kierros pullisteli väkeä. Meidänkin kierrokseen taisi osallistua yli 30 henkeä! Kierros alkoi, kun kohtasimme taiteilijan museon pihalla maalaamassa. Hän kertoili elämästään ja johdatti ryhmän näyttelyyn, jossa tutustuimme hänen maalaamiin tauluihin. Hän kertoi useiden taulujen synnystä ja niihin liittyvistä asioista.

Vanhan kaupungin kujille

Näyttelyyn tutustumisen jälkeen suuntasimme hänen seurassa Tammisaaren vanhan kaupungin kaduille ja kujille.

Kävelimme puistossa, jossa hän oli usein maalannut ja ikuistanut puiston maisemia tauluihinsa. Taiteilija näytti rakennuksia, joissa oli aikanaan asunut. Opastus päättyi Helene Schjerfbeckin kunniaksi pystytetylle muistomerkille ja kierros päättyi raikuviin taputuksiin.

Raikuvat taputukset

Aploideihin oli helppo yhtyä. Kierros oli onnistunut ja tällaisella draamallisella kierroksella kokee asiat jotenkin paljon aidommin ja voi itsekin eläytyä tarinaan.

Kierrokset myös Kartanomatkojen tuotantoon

Kierroksen jälkeen juttelin oppaan kanssa ja sovimme, että näitä draamallisia opaskierroksia voi häneltä tilata erikseen, vaikka Helene Schjerfbeck-näyttely päättyykin. Museossa on yksi nurkka omistettu taiteilijalle ja kierroksen aikana voi tutustua myös siinä oleviin esineisiin. Kierroksen voi toteuttaa myös osittain bussilla, jos ryhmässä on huonosti liikkuvia. Kiittelin opasta ja sovimme, että palaamme asiaan, kun hänkin saa omia ajatuksia eteenpäin.

Kesäilta Tammisaaressa

Jäin vielä hetkeksi nauttimaan kaupungin kesäillan tunnelmista ja kiertelin jo melko hiljaisessa kaupungissa katsellen merinäkymiä. Mutta näin se päivä oli kulunut ja oli aika lähteä kohti kotia.

Päivä oli saanut minut vakuuttuneeksi, että tästä on tuotteistettava uusi matka Kartanomatkojen valikoimaan.

Porvaristalo ja Valokuvaamo – muista myös nämä

Päivän aikana tutustuin myös Tammisaaren museon Porvaristaloon ja Valokuvaamoon. Molemmat kohteet ovat myös käymisen arvoisia. Itse pidän Porvaristalon tunnelmasta ja uskon, että kohteet antavat elämyksiä myös muille.