Historiallinen Laukko

15.9.2008

Laukon kartano vain ryhmille

Laukko Historicum avasi ovensa Laukon kartanossa syyskuun alussa. Ryhmillä on mahdollisuus päästä tutustumaan kartanoon rajoitettuna aikana. Vierailuun on varattava ehdottomasti 2 t. Tämä on niin ainutlaatuinen kohde, että vierailuun kannattaa keskittyä ja varata aikaa.

Tarkoitus oli, että olisin käynnyt Laukon kartanossa jo kesän alussa, mutta koska kartanon avautuminen siirtyi syksyyn, niin myös vierailuni siirtyi. Pilvisenä, mutta onneksi poutaisena maanantai-aamuna ajelin kohti Laukon kartanoa Vesilahdella.

Vaikuttava sisääntulo Laukkoon

Sisääntulo kartanoon oli vaikuttava. Kartanon ympärille levittäytyvät laajat hevoslaitumet, sillä tunnetaahan Laukko myös hevosistaan.

Kartanoon johtavan tien varrella oli kyltti Klaus Kurjen tie. Samanlaisen kyltin huomasin paluumatkalla myös toisen tien varrella, joten taitaapa olla matkailutiestä kyse….

Matkailutie

Kartanolla värikäs historia

Kartanolla on värikäs historia, josta FT Liisa Lagerstam kertoo kävijöille. Ryhmille pidetään myös aina 45 min pituinen esitelmä etukäteen sovitusta aiheesta.

Laukon herra

Liisa Lagerstam on juuri julkaissut väitöskirjastaan tehdyn kirjan ”Laukon herra”, joka kertoo eräästä Laukon kartanon esi-isistä Gabriel Kurjesta. Luen parhaillaan kirjaa…. mielenkiintoista.

Laukko Historicum julkaisee kirjoja

Laukko Historicum on julkaissut myös kirjan ”Laukon kartanon keittiössä”, jossa on Leena Lagerstamin ruokareseptejä ihastuttavien kuvien kera. Kirjasta henkii Laukon tunnelma.

Olen iloinen, että minulla oli mahdollisuus vierailla kartanossa ja pääsin itse näkemään kohteen. Liisa Lagerstamin kanssa käymän keskustelun jälkeen, kävelin vielä jonkin aikaa kartanon puistossa ja otin kartanosta kuvia, joista muutamia on tässä ohessa.

Ensimmäinen ryhmä ehti jo vierailemaan – hyvää palautetta

Ensimmäinen ryhmäni vieraili kartanossa jo sunnuntaina, joten ryhmä ehti ennen minua. Joskus näinkin päin.

Sain ryhmältä hyvää palautetta ja kävijät olivat tyytyväisiä vierailuunsa. Syksyn aikana on tarkoitus suunnitella muutama valmis matkaehdotus, jossa Laukon kartano on yksi tutustumiskohde. Kunhan nyt luen Laukon herran ja mietin sopivaa kokonaisuutta.

Piipahdus Iittalassa ja Hattulassa

Kotimatkalla piipahdin Iittalan lasikeskuksessa ja myös Hattulassa katsomassa miltä näyttää Hämeen Pirtti.

Pirtti löytyi Pyhän Ristin kirkon takaa. Ehkäpä sitä voisi hyödyntää paketeissani. Mietitään.

Pyhän Ristin kirkko

Samalla kiersin jälleen Pyhän Ristin kirkon ja katselin hiukan tarkemmin kirkon piha-aluetta, josta löytyi muutamia vanhoja ristejä. Edelleen kirkko teki vaikutuksen, vaikkakin vain näin ulkoapäinkin.

Vanha rautaristi