KAARTEEN SOTAMUSEO – kunniaosoitus sotiemme veteraaneille ja jotta emme unohda

Kaarteen sotamuseo Lohjalla  – minkälaisesta paikasta on kyse? Tätä olin miettinyt jo muutaman vuoden. Sitten törmäsin kohteeseen matkamessuilla. Juttelin Kalevi Kaarteen kanssa ja keskustelun aikana mielenkiintoni todella heräsi. Tuo kohde on kyllä nähtävä, tuumin. Lupasin tulla käymään. Kevät ehti kulua ja kesäkin, mutta muistin lupaukseni vierailusta ja koska lupaukset on tarkoitettu pidettäviksi, otin syksyllä yhteyttä ja sovittiin vierailupäivä.

Kalevi sanoi, että soita, kun olet portilla. Portilla? Mitä se tarkoittaa, mietin. Asia valkeni, kun lokakuisena päivänä seisoin hyvissä ajoin ison suljetun portin takana. Kamerat valvovat kulkijoita. Portti avautui ja ajelin ohjeiden mukaan Kaarteen sotamuseon eteen. Samalla alueella toimii myös ilotulitetehdas, joten on ymmärrettävää, että turvatoimia tarvitaan.

Seuraavaksi ihmettelin tätä museota. Hieno nykyaikainen, vaaleatiilinen talo. Missä ihmeessä se sotamuseo on? Asia paljastui, kun Kalevi Kaarre johdatti minut talon alakertaan. Oli kuin olisin tullut aivan eri maailmaan. No niinhän tulinkin. Menin ajassa monta kymmentä vuotta taaksepäin – sota-aikaan. Kaikki oli pilkun tarkasti tehtyä.

Ensimmäisessä huoneessa oli hieno dioraama Talvisodan Taipaleen taistelusta ja toinen Lappeenrannan lentokentältä 17.6.1944, kun Mannerheim-ristin ritari, no 69, lentäjä-ässä Lauri Nissinen lähtee viimeiselle lennolleen. Esillä oli myös Nissisen kunniamerkkejä  ja tuo Mannerheim-risti. (Dioraama on pienoismallien rakentamisen äärimmäinen muoto, jossa malleille on rakennettu myös autenttinen ympäristö. Dioraama on kuin kolmiulotteinen taidemaalaus. Lainaus pienoismallit.net-sivuilta)

Seuraavassa huoneessa oli sitten Lottakanttiini. Lottakin paikalla. Kuulin, että tässä on mahdollista tarjoilla ryhmille kahvit. Mutta missä se keittiö on? Kahvikeitin oli hienosti piilotettu maitotonkan sisään. Nykyajan kahvinkeitin ei ollut särkemässä tunnelmaa. Kanttiini oli rakennettu valokuvien perustella. Lopputulos oli onnistunut.

Jatkoimme tutustumista. Pääsin käymään sota-ajan korsussa. Tapasin kenttäpartion radistin työssään ja näin sotalasten lähdön Ruotsiin Lohja-huoneessa, jossa kerrottiin myös lotista ilmavalvontatehtävissä ja sodan tuhoista.

Kalevi kysyi, olenko meluherkkä, että voimmeko sulkeutua pommisuojaan ja kuunnella ilmahälytystä. Juu kyllä voimme. Ei muuta kuin pommisuojan ovi kiinni ja ilmahälytys päälle. Hui! Kyllä oli selkäpiitä karmiva ääni. Ei ihme, että ilmahälytysääni on syöpynyt sen kokeneiden mieliin.

Kenttäsairaalassa näin potilaan, joka oli tullut päävamman takia sotatoimialueelle perustettuun tilapäissairaalaan. Juoksuhaudankin pääsee museossa näkemään.

En voinut kuin ihailla miten hienosti kaikki esineet oli laitettu esille ja kuinka asioista oli kerrottu.   ”Teija ja Kalervo Kaarteen sotamuseo Lohjalla on yksityisenä kotimuseona kunnianosoitus itsenäisyytemme säilyttämisen puolesta taistelleille sotiemme veteraaneille sekä muistutus Suomen kunniakkaan historiaperinteen vaalimiselle.” Tämä on suora lainaus kohteen kotisivuilta.  Enkä voi kuin todeta, että kuinka tuo pitää tosiaan paikkansa. Kaikki se työtuntien määrä, joka on tähän kaikkeen käytetty, on valtava. Puhumattakaan myös taloudellisesta puolesta. Ei kaikkia tavaroita ole lahjoituksena saatu.

No tämä Kaarteen sotamuseo ei ole vain museo, vaan museon yläkerrasta löytyy upea Mosaiikkigalleria. Teija Kaarre tekee hienoa mosaiikkitaidetta, jota voi ihailla gallerian tiloissa. Joten ehkä hiukan sotaisista asioista voi siirtyä nopeasti kauneuden maailmaan. Gallerian yhteydessä on pieni puotikin, josta voi ostaa mm. koruja.  En voinut kuin haukkoa henkeä Teijan upeiden mosaiikkitaideteosten keskellä.

 

Mutta ei se tähän loppunut, vaan seuraavaksi suuntasimme ulos ohi puutarhan, joka on kesällä varmasti myös oma nähtävyys. Mäen päällä oli pieni tsasouna, jossa oli Teija Kaarteen tekemiä ikoneita mosaiikista. Olipas hienoja. Tsasounassa on oma tunnelmassa. Kovin montaa henkeä ei sinne mahdu, mutta kaunista oli.

Harva yksityismuseo on noin ammattitaidolla tehty. Jäi hyvä mieli kohteesta ja omasta käynnistä. Kohde on hieno kunniaosoitus itsenäisyyden puolesta taistelleille veteraaneille. Syvä kumarrus Kalevi ja Teija Kaarteelle.

Tulevana kesänä Kaarteen sotamuseossa on kolme yleisölle avointa tutustumista, joten kannattaa käydä, jos sinulla ei ole ryhmää, jolle voit varata oman käynnin.

Minä tein tarjolle uuden matkapaketin Sodan tarinat http://www.kartanomatkat.fi/tours/sodan-tarinat-uutuus/ , jossa yhtenä kohteena on Kaarteen sotamuseo kaikkine kohteineen. Mutta toki räätälöin teille ihan omienne toivomusten mukaisen matkakokonaisuuden.

Avoimet tutustumiset kesällä 2018 ovat la 30.6. klo 14, pe 27.7. klo 17.00 ja la 4.8. klo 14.00. Hinta 10

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *