Kartanomatkoilla vilkas kevät ja alkukesä

Naiset Rantatiellä ja Tuusulanjärven kulttuurikierrokset

Tämän kevään yksi suoituista ryhmämatkoista oli ”Naiset Rantatiellä” matka. Se sai paljon kiitosta. Valitettavasti yhden ryhmän kohdalla ruokailusta tuli negatiivista palautetta, mutta asia on nyt korjaantunut. Ruokailu on sujunut annetun palautteen jälkeen erinomaisesti ja ruoka on saanut kiitosta. Opastusta on kiitelty kovasti.

Myös Tuusulanjärven kulttuurikierroksia on järjestetty useampi. Tuusulanjärven kulttuurikohteet kiinnostavat.

Kellokosken Prinsessa herättänyt kiinnostusta

Muutama ryhmä on ehintyt toteuttamaan Kartanomatkojen uutuusmatkan Kellokosken Prinsessa. Matka on kerännyt kiitosta eikä vähinten erinomaisen opastuksen takia. Ruukin kävelykierros on mielenkiintoinen katsaus erään suomalaisen tehdasmiljöön, paikkakunnan ja mielisairaanhoidon historiaan. Paketti monipuolistuu syksyllä, kun kahvit voidaan jäjestää avautuvassa Juhlatalossa.

 

Porkkalan Parenteesi

Porkkalan Parenteesi-matkoja on myös toteutettu useampi. Näistä saatu palaute on ollut myös erinomaista. Täälläkin opas on kerännyt paljon kiitosta. Muutama ryhmä on liittänyt näihin matkoihin tutustumisen Pokrovan veljesyhteisöön. Kohteesta on pidetty.

Uutuuskohde Wiurilan yksityiskartano

Ryhmiä on käynyt myös Kemiönsaaressa, Louhisaaressa ja Naantalin Kultarannassa sekä Mäntässä. Muutama ryhmä toteutti Kartanomatkojen uutuusmatkan ”Kartanon rouvan seurassa Wiurilan kartanossa” kesäkuun alussa. Matka sai erittäin hyvää palautetta. Toivottavaa on, että matka saisi jatkoa myös ensi vuonna ja olisi Kartanomatkojen ryhmien valittavissa. Asiasta neuvotellaan syksyn aikana.

Mäntsälän kartanokierrokset yllättävät

Ryhmät eivät ole unohtaneet Mäntsälän kartanokierroksia. Kevään aikana parikymmentä ryhmää teki kierroksen Mäntsälän kartanoissa ja pitivät. Mäntsälä yllättää lähes kaikki kävijät. Matkailijat ovat tottuneet vain ajamaan moottoritietä Mäntsälän ohitse, mutta toteavat, että poikkeaminen kannattaa… niin paljon mielenkiintoista kätkevät Mäntsälän kartanot sisälleen. Opastus on näilläkin matkoilla saanut kiitosta.

Ensimmäinen ryhmä Ahvenanmaalla

Kesäkuun alussa oli Kartanomatkojen ensimmäinen ryhmä Ahvenanmaalla. Ryhmä mstkusti Ahvenanmaalle saaristolautoilla ja kotimatka tehtiin Viking Linen laivalla Maarainhaminasta. Matka kesti kolme päivää. Palaute oli hyvää.

Hämeen kierrokset suosittuja

Useampi ryhmä kävi kevään aikana myös Hämeessä. Varsinkin ”Mahtiaikojen Häme” paketti on ollut tänä vuonna ryhmien suosiossa. Hämeen kierroksilla kartanomatkoilla on erinomainen opas, joten opastus on kerännyt suuret kiitokset. Hahkialan kartanosta on pidetty.

Elektra-museosta pidetty

Kartanomatkojen tämän vuoden uutuuskohde Hämeenlinnassa Elektra sähkömuseo on ollut pidetty. Kaikki ryhmät ovat kehuneet kohdetta. Kannattaa miettiä oman ryhmän käyntikohteeksi.

Uutuusmatkoja tulossa

Ryhmiltä saadun hyvän palautteen perusteella Kartanomatkat on tuotteistamassa Karkkilan kohteita sopivaksi matkapaketiksi. Ohjelmistoon tulee myös Kouvolan ja Verlan matkapaketti. Tämän matkan teki yksi Kartanomatkojen ryhmä toukokuussa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *