Merimatka Sipoon saaristossa

Osallistuin järjestetylle tutustumismatkalle Sipoon saaristoon. Lähdimme matkaan Helsingistä ja ei aikaakaan, kun olimme jo Sipoossa Eriksnäsin satamassa. Siellä meitä odotti Seasongtravelin laiva laiturissa.


Bussimatkan aikana olimme kuulleet Sipoonkorvesta. Nyt laivamatkan aikana kuulimme Sipoon saaristosta ja laivasta, jolla matkaa teimme.

Norrkullalandet – saari Sipoossa

Päämäärämme oli Norrkullalandetin saari. Harmi, että sää ei ihan suosinut merimatkaa, vaikka pieni tihkusade ei estänyt maisemista nauttimista, niin toki aurigossa merimaisemat olisivat näyttäneet vielä hienommilta.

Rantauduimme saareen. Aivan rannan tuntumassa oli iso rantasauna tilavine terasseineen. Kävimme tutustumassa. Rantasauna sopii myös kokouspaikaksi.

Tutustuminen jatkui. Nyt piipahdimme katsomassa yhtä saaren kolmesta majoitusmökistä. Tilaa on isommallekin porukalle.

 

Jatkoimme kohti uutta majoitus-, kokous-, sauna- ja ravintolarakennusta. Rakennuksessa on 12 majoitushuonetta ja kaksi saunaa, isot terassitilat ja löytyypä terassilta yli kymmenen hengen paljukin.

Nautimme herkullisen saaristolaispöydän antimista ja tuoreista korvapuusteista. Takkatuli loimutti salin nurkassa luoden lämpimän tunnelman. Syödessä sai nauttia myös isojen ikkunoiden läpi kauniista merimaisemista. Voi vain kuvitella mitkä ovat näköalat aurinkoisena kesäpäivänä.

Ruokailun jälkeen suuntasimme takaisin laivalaiturille. Oli aika lähteä takaisin mantereelle. Merimatkan aikana näkyi muuttolintuja, joten kyllä se kesä on tulossa.

Laiva rantautui Eriksnäsin laiturille. Korsisaaren bussi meitä jo odottikin.

Ostoksia Lampetaksessa

Ei kuin bussiin ja menoksi. Nyt suunta kohti Pohjois-Sipoota – Lampetaksen tilaa. Käynti oli minulle ensimmäinen. Kohteesta olin toki kuullut, mutta en ollut käynyt. Myynnissä on niin elintarvikkeita kuin käsitöitä monenlaisia. Elintarvikkeet ovat kaikki luomua.Tilauksesta järjestyvät niin kahvitukset kuin ruokailut.

Ostoksia tehtiin ja sittten oli jo kiirehdittävä bussiin. Bussin nokka kohti Helsinkiä.