Naantalia monelta kantilta

Tervetuloa Villa Randalaan

Naantali-2488

– Tervetuloa Villa Randalaan, toivotti Hanna Pulla. Tästä kaikki siis alkoi. Alkoi Naantalin matkan suunnittelu. Koska ihmeessä olisi sopiva aika? Kevät tuppaa olemaan matkailuyrittäjälle sitä vuoden kiireisintä aikaa…Tarjouspyyntöjä kilahtaa sähköpostiin kiihtyvää vauhtia ja joskus on tunne, että vuorokaudessa saisi olla muutama lisätunti.

Olenko päivän vai yövynkö?

Menenkö vain päiväksi tai viettäisinkö viikonlopun pikkukaupungin talvisessa hiljaisuudessa? Voisinko yhdistää vierailuni Kuvakävelyyn Naantalissa? Mitä enemmän mietin ja suunnittelin, sitä enemmän rupesi kiinnostamaan yöpyminen Naantalissa. – Kyllähän se aina kotiolot voittaa. Tämä on muodostunut sellaiseksi lentäväksi lauseeksi meillä. Tämän lausui joskus 1970-luvulla silloinen pomoni, kun matkalle pääsi. Niinpä sitten sovin Hannan kanssa, että tulen sunnuntaina ja vietän yhden yön Villa Randalassa. Pääsen aistimaan tunnelmaa ja on aikaa miettiä erilaisia matkailukuvioita.

Kuvakävely Naantalissa – kävelyä kameran kanssaNaantali-2354

Näin on sitten myös mahdollisuus osallistua tuohon minua kovasti kiinnostavaan Kuvakävelyyn…. se on valokuvauksesta kiinnostuneiden ihmisten muodostama vapaamuotoinen ryhmä. He kävelevät joka sunnuntai tunnin verran Naantalissa ja kuvaavat sovitun aiheen mukaisesti miten kukin aiheen näkee. Olen seurannut tätä ryhmää Facebookissa parin vuoden ajan (lähes ryhmän perustamisesta lähtien) ja toivonut, että kunpa asuisin lähempänä, niin olisin vakiokävijä tässä ryhmässä. Valokuvaus, kun on minulle erittäin mieleinen harrastus, on ollut sitä jo pikkutytöstä lähtien. Ensimmäiset kuvat otin 1960-luvulla laatikkokameralla. Se on muuten minulla edelleen tallessa. No kamerat ovat kehittyneet ja toivottavasti myös kuvaaja.

Naantali-2311
Kovin olivat maisemat talvisia.

Tummia pilviä taivaalla….

Päivä oli sovittu ja sitten säätiedotus lupasi lumimyräkkää ja jopa 20 senttiä lunta…juuri, kun olimme saaneet jo nauttia vihreistä nurmikoista ja muutaman asteen lämmöstä. Pitikin se nyt juuri tähän saumaan osua, kun minä olen lähdössä autolla Naantaliin. Matkaa oli odotettu. No tulihan se lumi ja peitti maaan, mutta onneksi jo lauantaina. Sunnuntai-aamuna oli poutaantunut ja Mäntsälässä paistoi jopa aurinko. Tavarat autoon ja ei muuta kuin menoksi. No Hyvinkään kohdalla rupesi aurinko hiipumaan, mutta onneksi pilvistä ei ruvennut mitään alas tulemaan ja sain ajella ihan siedettävissä olosuhteissa Naantaliin.Ajoaikaa on varattava 2 ½ t.

Kokoontumispaikka Mannerheiminkatu 15

Naantali-2287Navigaattoriin olin laittanut Mannerheiminkatu 15, joka oli Kuvakävelijöiden kokoontumispaikka. Ja ihan oikein navigaattori minut ohjasi. Auto parkkialueelle ja pientä varustaumista kävelyyn. Kenkien vaihto ja kamera kaulaan. Melkoinen tuuli kävi, mutta ihan hyvä ilma muuten. Kuvakävelijöitä kokoontui paikalle ja tällä kertaa meitä olikin peräti kolme uutta kävelijää. Aiheeksi tuumattiin Talven rippeet. Siitä sitten kukin lähti omalle reitille etsimään sopivaa kuvattavaa.

Naantali-2308

Naantalin uudet kuvakulmat

Minulle avautui ihan uusi kuvakulma Naantaliin. Olipas hauskaa kävellä kapeilla kujilla ja tutustua kaupunkiin toiselta ja komanneltakin kantilta. Siellä päin Naantalia en ollutkaan kävellyt. Naantalin kaivoakin kävin tutkailemassa. Siitä, kun oli minulla kuva 1960-luvulta. Paikalla oli kaivo edelleen. Ympäristö oli vain muuttunut.

Upeat näkymät, autio ranta

Marjut Kuvakävelyllä II
Kuva Eija Vuorio

Kiipesin kapeaa kujaa ylöspäin ja hienot näkymät avautuivat merelle. Tänne on tultava kesällä uudelleen. No tulihan minutkin ikuistettua toisen kuvakävelijän taholta.

Sain hyviä vinkkejä mistä löytäisi katsottavaa ja minne eri tiet vievät. Siitä sitten suunnistin vähitellen rantaa kohden ja kuvasin rantaa ja katoavaa jäätä. Sorsat uiskentelivat sulassa vedessä. Laiturit ammottivat tyhjyyttään. Kesällä veneet täyttävät rannan. Niin erilaiselta näytti Naantalin ranta maaliskuisena sunnuntaipäivänä. Muumikauppa oli kiinni, ei ollut sitä vilskettä kuin on kesäaikaan. Muitakin kuvakävelijöitä näkyi. Samoja maisemia varmaan päätyi itse kunkin digikameraan. Kiva katsella millaisia kuvia eri ihmiset ottavat aiheesta. Katsokaapa tekin https://www.facebook.com/media/set/?set=a.701289129933471.1073741902.172438776151845&type=1

Naantali-2310

Cafe Amandis

Naantali-2360

Tuuli tuiversi ja kylmyys rupesi hiipumaan sormiin, joten eiköhän nyt ollut aika siirtyä sisätiloihin Cafe Amandikseen nauttimaan kupponen teetä ja juttelemaan muiden kuvakävlijäiden kanssa. Sinne me sitten kokoonnuimme. Cafe Amandis sijaitsee aivan meren rannalla. Juttu luisti ja hyviä vinkkejä tuli missä Naantalissa voisi kuvata ja mistä löytää mitäkin kuvattavaa. Kiitos näistä vinkeistä! Meille kolmelle keltanokalle kerrottiin miten ryhmä toimii ja missä ovat käyneet kuvaamassa. Hiukan juteltiin kameroista, eihän saman harrastukseen hurahtaneilla aiheet lopu kesken.

Muumimaailma – talvisessa unessa

Naantali-2372

Mutta kello riensi ja itse kunkin oli jatkettava matkaa. Itse päätin vielä vilkaista Muumimaailman näin talvi-ilmeessä. Kuvakävelijät olivat kertoneet, että sinne saattaa päästä. Portti voi olla auki. Niinpä minä sitten otin suunnaksi Muumimaailman. Ohi Luostarikirkon ja kohti niemen kärkeä ja siitä pitkän pitkää siltaa pitkin Kailon saarelle ja totta tosiaan Muumien sininen portti oli avoinna. Siitä vaan sisään ja kävely kohti Muumitaloa. Sen muistin edelliseltä vierailulta.

Naantali-2388

Siitä tosin on parikymmentä vuotta…niin se aika rientää. Lapset kasvaneet aikuisiksi. Muumitalo löytyi ja siitä vielä hiukan eteenpäin Uimahuoneelle ja löytyihän sieltä Hemulinkin koti. Varsin sievä asumus. Näytti Muumimaailma olevan myös muidenkin sunnuntaikävelijöiden kohde. Käännös ympäri ja takaisin kaupunkiin.

 

 

Lintuperspektiivinen kuvakulma

Naantali-2411

Mantereen rannassa seisoo näkötorni ja sinne vielä ylös katselemaan lintuperspektiivistä maisemia ja sitten oli jo kiiruhdettava autolle ja kohti Villa Randalaa. Siellä ehkä jo odotettiin….. Luostarikirkon ohitse ja muutama kuva kirkon vieressä seisovasta birgittalaisnunnasta. Patsas on pystytetty 1993. Hautausmaan portti oli kutsuvasti auki. Sielläkin olisi varmasti ollut kuvattavaa. Vanhat haudat ovat usein koristeellisia tai niiden rautaristit ja ne hautakivet kertovat niin paljon. Mutta en sinne nyt lähtenyt, vaan päättäväisin askelin autolle. Matkalla tosin ihmettelin puiston puuta…. onpas muhkurainen runko…onkohan siinä joku tauti?

Naantali-2421
Erikoinen puu kiinnitti huomioni. Taustalla Luostarikirkko.

 

Villa Randala – unelmia 1700-luvulta

Naantali-2457

Viehättävä matala rakennus oli silmieni edessä. Tämäkö se on? Kyllä vaan. Seinässä lukee Villa Randala. Villa Randala on ollut kohta vuoden Hanna Pullan ja hänen perheensä koti ja samalla tarjonnut majoitusta, kokous- ja juhlapalveluita. Kahvilakin on ollut toiminnassa kesällä. Nyt on tarkoitus avata teesalonki.

Naantali-2441

Jee…. sanon minä. Itse, kun on teenjuoja, niin kunka usein sitä onkaan kaivannut hyvää teetä. Ikävä toisasia on, että kahvia saa nykyisin vaikka minkälaista, on lattea, espressoa, amerikkalaista ja vaikka mitä, mutta teenjuojalle tuodaan eteen Liptonpussi… Kuinka monta kertaa olen saanut vesiperän, kun olen pyytänyt vihreää teetä. Ei ole….Nyt jään odottamaan sitä teesalonkia. Kaikki teenjuojat laittakaapa Villa Randala mieleen.

Majoitushuoneisto 1800-luvun siivessäNaantali-2432

Hanna otti minut ystävällisesti vastaan ja näytti majoitustilani. Pääsin yöpymään toiseen heidän ympäri vuoden käytössä olevista majoitushuoneista tai pitäisi kyllä sanoa huoneisto. Ensin oli viehättävä lasinen veranta, jossa olisi aivan ihana istua kesäiltana. Sitten tuli pieni eteinen ja kolmannen oven takaa avautui itse majoitustilat. Vastassa oli leveä kaksoisvuode ja toisessa huoneessa sitten kerrossänky, joten nelihenkinen perhe yöpyy oikein tilavasti näissä tiloissa. Ehkä ei pitäisi puhua kahdesta huoneesta, sillä huoneet olivat melkeinpä yhtä isoa tilaa. Löytyipä sieltä vielä pieni keittiöosakin. Jäääkaappi, mikro. kahvinkeitin, sähkölevyt ja astioitakin löytyi. Näissä kahdessa ympäri vuoden käytössä olevissa huoneissa on omat suihkut ja wc:t. Tyyliin sopivasti sisustettu.

Naantali-2462

Kesällä aittamajoitusta

Naantali-2427

Kesällä Villa Randalassa on käytössä kolme kaksikerroksista aittahuonetta. Majoitustilat löytyvät näiden huoneiden yläkerrasta, jonne on portaat. Portaat eivät ole jyrkät ja mukavan leveätkin ne ovat. Ylhäältä löytyy vuoteet neljälle. Alakerrassa on sitten oleskelutilaa. Näissä aittahuoneissa ei ole mukavuuksia, vaan ne löytyvät muutaman askeleen päästä saunan yhteydestä. Siellä on myös oleskelutilaa ja tilasta löytyy tv ja mikro jne.  Nyt aittahuoneita remontoitiin ja niistäkin tulee varsin viehättävät.

Sauna lämpiää aina

Naantali-2436

Villa Randalasta löytyy myös tilava sauna. Aittahuoneiden hintaan kuuluukin saunan käyttö. Sauna on kahdessa kerroksessa. Ylhäällä pääsee heittämäänn löylyä ja alhaalla voi suihkutella. Kaunis näköala merelle. Joten Villa Randalaan voi tulla viettämään myös saunailtaa ja nauttimaan iltapalaa.

Kultaranta on vastarannalla

Villa Randala sijaitsee meren äärellä, vain puutarha, jossa on kesäterassi ja tie erottavat rakennuksen merestä. Siellä salmen toisella rannalla näkyy Kultaranta. – Viime vuonna presidenttipari oli paljon Kultarannassa, osasi kertoa Hannan äiti Riitta. No mistäkö hän sen tiesi? Ei täältä kiikareilla sinne katsota, mutta aina, kun presidentti on Kultarannassa paikalla, liehuu Kultarannan lippusalossa Suomen lippu, ja se kyllä näkyy Naantalin kaupunkiin. Kyllä minäkin siellä paljon oleskelisin…ihan varmasti. Niin upea paikka se Kultaranta on.

Asettauduin taloksi. Nautittiin teetä ja syötiin hyvää piirakkaa ja kakunpalakin. Vaihdettiin kuulumisia. Olimme Hannan kanssa tutustuneet, kun hän emännöi Olkkalan kartanoa Vihdissä, joka oli yksi Kartanomatkojen kohteista. Olkkala oli hieno kohde. Hannan isä Jorma Pulla oli upeasti entisöinyt kartanon, mutta Jorma Pullan kuoltua, tilanne muuttui ja matkailutoiminta Olkkalassa päättyi. Nykyisin kartano on yksityisomistuksessa. Eikä ole enää Kartanomatkoillakaan Vihdin paketteja.

Villa Randala – tärkeä porvaristaloNaantali-2424

Mutta nyt siis Hanna emännöi Villa Randalaa, joka löytyi pitkän etsinnän tuloksena. Rakennus on ollut tärkeä porvaristalo, jonka ensimmäinen osa on rakennettu jo 1700-luvulla. Sitten taloa on laajennettu ja rakennettu pidemmät siivet 1800-luvun alussa. Siis minäkin sain nukkua 1800-luvun alussa rakennetussa talossa. Olenkokan niin vanhassa rakennuksessa aikaisemmin yötäni viettänytkään… enpä muista. Rakennuksessa on ollut aikaisemminkin majoitustoimintaa. Edelliset omistajat olivat bed & breakfast-toimintaa kymmenisen vuotta pyörittäneet, mutta kun heillä oli toinenkin majoituspaikka, niin päättivät tästä luopua.

Hanna kierrätti minua talossa ja kertoi talon historiaa. Varsin mielenkiintoista. Hiukan kiipesin Rakkauden polkua ylöspäin katselemaan maisemia. Mutta ei Rakkauden polkuun päätin tutustua paremmin seuraavana päivänä. Tästä polusta, kun olivat Kuvakävelijätkin kertoneet ja kehuneet upeita maisemia.

Naantali-2451
Upeat maisemat merelle.

Herkullista ruokaa ja puhe siirtyi Japaniin

Naantali-2471

Aika oli vierähtänyt jo ruoka-ajaksi. Kauniisti katettu pöytä talon lasiverrannalla odotti ruokailijoita. Asetuimme kaikki nauttimaan Hannan miehen valmistamaa herkullista ruokaa. Ihana tuoksu oli jo antanut viitteitä maistuvasta ruuasta. Broilerista valmistettu ruoka herkullisen kastikeliemen kera sai kaikilta kiitosta. Jälkiruuaksi marjapiirakkaa ja vielä hyvää vihreää teetä. Teen oli tuonnut Hannan käly Mia Kankimäki Japanista. Siitä se puhe siirtyikin Japaniin. Minun unelmamaahan. Sinne, kun joskus pääsisi…..

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Sitten Hanna toikin pöytään Mia Kankimäen kirjoittaman kirjan ”Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”. Mia oli jo yli kymmenen vuotta sitten ruvennut vaihtamaan ajatuksia 900-luvulla eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shônagonin kanssa. Mia oli lukenut Sein kirjoittaman kirjan Makura no sôshi  eli Tyynynaluskirjan japanilaisen kirjallisuuden kurssilla yliopistossa. Sei ja hänen ajatukset olivat ruvenneet kiinostamaan nin paljon, että Mia oli päättänyt ottaa vuorotteluvapaata ja lähteä Japaniin tutkimaan Seitä.  Vau kuinka rohkeaa. No olinhan minä tästä Mian kirjoittamasta kirjasta lukenut ja jo silloin ja ajatellut, että  miten joku uskaltaa heittäytyä noin rohkeaan tekoon. No luulenpa, että kirjoitan Seistä vielä teille, kunhan olen lukenut tuon Mian kirjan.

Sain Hannalta sellaisen jännän kirjan, joka on Miki-formaatti. Otavan ja hollantilaisen Jongbloed bv:n kehittämä uusi formaatti. Pienikokoinen kirja, jota luetaan vaakatasosssa. Sitä on vaikea selittää, mutta palataan tähän varsin mielenkiintoiseen kirjaan toinen kerta. Kirja on kyllä niin mielenkiintoinen, että ei malttaisi lopettaa. Aloitin kirjan lukemisen heti sunnuntai-iltana ja jatkoin maanantaiaamuna ja olen päässyt sivulle 131. Mutta, kun kirja on kokonaan luettu, niin taidanpa kertoa enemmän teille ja kertoa kuinka Sei on ehkä minutkin hurmannut.

Ilta kului ja oli aika toivottaa hyvät yöt ja siirtyä omalle puolelle….niin lukemaan Mian kirjaa. Se poltteli…

Meri jäätyi uudelleen….. pakkasta ja aurinkoa

Naantali-2483

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja ennen aamiaista ehdin taas lukemaan Mian kirjaa….se siis veti puoleensa. Aamiaisajaksi oli sovittu klo 8.30. Ajallaan siirryin taas tuonne lasiterassille, jonne aamiainen oli katettu. Ja mitä kummaa, niin paljon oli ollut pakkasta, että meri, joka oli vellonnut vapaana olikin saanut ohuen jääriitteen…. Aivan tyyni pinta ja ohut jää…. Ihmeellistä.

Sain taas nauttia hyvää vihreää teetä ja puuroakin oli keitetty. Maukasta. Hannan kanssa juteltiin ja tuli moni työasiakin selvitettyä. Mutta sitten oli pakattava matkalaukku ja sanottava hyvästit. Kiitos varsin rentouttavasta vierailusta Villa Randalan väki. Olisihan tuota juttua piisannut.

RakkaudenpolkuNaantali-2493

Rakkaudenpolku lähtee Villa Randalan nurkalta ja se oli vielä käytävä katsomassa… kun Kuvakävelijätkin olivat siitä puhuneeet. Hyvät kengät jalkaan ja polulle. Kiipesin polkua ylöspäin ja vau mitkä maisemat avautuivat. Löytyi ilmavalvontabunkkerikin…. Poikkesin polulta kalliolle, vaikka vähän liukkaalta näytti, mutta kaunis auringon paiste lupaili hienoja kuvausmahdollisuuksia. Niinpä…. Hienot olivat näkymät niin merelle kuin kaupunkiin.

Naantali-2499
Talvinen valo Rakkaudenpolulla.

Naantalin Matkailu – hyvä yhteistyökumppaniNaantali-2512

Teen erinomaista yhteistyötä Naantalin Matkailun kanssa ja olihan heitä käytävä tervehtimässä. Olin ilmoitellutkin, että Naantaliin olen tulossa. Lupasivat keittää kahvit. No siellä sittten vierähtikin tuokio, jos toinenkin. Ihan asiaa kyllä puhuttiin. Puhuttiin ohjelmista ja opastuksista ja kohteista ja … ja… niin juotiin teetä….ja käytiin läpi Kartanomatkojen tulevia ryhmiä. Kas, kun Naantali on tänä vuonnakin varsin suosittu kohde. Monta ryhmää on jo varannut matkakohteeksi Naantalin. Kultaranta kiinnostaa ja pikkukaupungin idylli. No onhan Naantalissa myös muutakin: Luostarikirkko, hyvät oppaat, hyvää ruokaa… viehättävä pikkukaupunki ja kahvipaikaksi voi valita vaikka Villa Randalan….. tosin Naantalin ryhmät ovat olleet järjestään 50 hengen ja ylikin. Ihan niin isoja ryhmiä ei Villa Randalaan mahdu, mutta vielä 40 henkeä sinne saisi mahtumaan.

Naantali-2343

Kotimatka sujui jouhevasti – sitten kun pääsin matkaan

Aika oli lähteä kotimatkalle ja sanoa näkemiin tällä kertaa Naantalille, mutta voi auton mittarissa luki ”Check oil level”. Voi voi mitä teen….. missä huoltoasema, josta saisi öljyä, entä saako huoltoasemalta palvelua, että joku sen öljyn kaataisi…  Olen tyyylillä ulkoistanut nämä autohommat niille, jotka ne paremmin taitavat. No apu oli lähempänä kuin uskoinkaan. Soitin pojalleni kysyäkseni palvelevaa huoltoasemaa. Pojan, kun löytää päivisin Naantalista. Hänellä olikin öljykanisteri autossaan ja minä olin ihan nurkan takana….. Kurkistus konepellin alle ja öljyn tarkistus. Sattui vielä paikalle työkaverikin, joka paljastui entiseksi automekaanikoksi. Voisko tämän parempaa tuuria olla? Sitten öljyn lisäys ja konepelti kiinni. Iso kiitos. Niin ja nyt osaan sen tehdä itsekin seuraavalla kerralla. Oppia ikä kaikki.

Tuorlan Majatalon ja Muurlan lasimyymälän kautta kotiin

Tuorla ja Muurla-2533

Koska sillä suunnalla olin, päätin poiketa myös Tuorlan Majatalossa Piikkiössä. Se on lähes kaikkien Turussa ja Naantalissa matkaavien ryhmieni pysähdyspaikka. Siellä tehdään ainakin ostoksia, mutta monet juovat myös kahvit. Kun ryhmille tilataan kahvit, niin ne katetaan valmiiksi pöytiin ja kahvit kaadetaan kuppeihin. Hyvää palvelua ja nopeuttaa ja helpottaa ryhmien vierailua. Sitten ehtii vielä ostoksillekin. Tuorlassa on tarjolla myös lounasta. Arkisin lounas on katettu klo 11-15. Joten kannattaa poiketa syömässä, jos sopivaan aikaan siitä ohi ajaa. Niin minäkin tein. Olipas hyvää tomaattikeittoa. Lounaaseen kuuluu salaattipöytä ja keitto ja lämmin ruoka ja kahvi.

Tuorlan PlanetaarioTuorla ja Muurla-2538

Tuorlassa on planetaario, jonne voi varata ryhmille tutustumisen. Päätinkin käydä katsastamassa missä se on ja millaien paikka se on. No enhän minä sisälle päässyt, mutta nytpä tiedän millaiselta rakennus näyttää. Eihän se ollutkaan sellainen tähtitorni… mutta bussilla pääsee ihan viereen ja mielenkiintoinen näytös on. Näin on kerrottu. Toukokuussa sinne taas yksi ryhmä suunnistaakin.

Muurlan lasitehtaan kahvila Kartanomatkojen ryhmien vakiopaikka

Ehdin vielä poikkeamaan Muurlan lasitehtaan myymälässä ja kahvilassa. Sitä olen jälleen varannut monille ryhmille. Paikka on sopivasti reilun tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta lähteville ryhmille, kun Varsinais-Suomeen suuntaavat. Tilat ovat avarat ja siellä pystytään palvelmaan pariakin bussillista yhtä aikaa. Ja ryhmät tykkäävät, kun pääsevät samalla hiukan ostoksillekin…..

Tuorla ja Muurla-2541

Näin se Naantalin matka oli tehty ja kotiin palattu. Mukava matka, kiitos kaikki Kuvakävelijät ja Villa Randalan väki sekä terveiset myös Tuorlan majataloon ja Muurlaan.

http://www.villarandala.fi/

Enemmän kuvia löydät Naantalia monelta kantilta – maaliskuun talvessa

Villa Randala – helmi 1700-luvulta

Tuorlan Majatalon puoti.
Tuorlan Majatalon puoti.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *