Uusia matkapaketteja!
Sivuille on lisätty uusi matkapaketti
Kolme erilaista kotia. Löydätte sen kohdasta Kartanokierroksia, Muut kartanokierrokset.
Retki totetutettiin ensimmäisen kerran vuoden 2007 syyskuussa kahtena peräkkäisenä päivänä. Matka sai paljon kiitosta, joten nyt tarjoan sitä myös muille ryhmille. Retki on jo myös varattu ensi vuoden toukokuulle. Kierroksella tutustutaan kolmeen erilaiseen ja mielenkiintoiseen kotiin:rajakarjalaiseen hirsilinnaan, erämaassa vielä nykyäänkin sijaitsevaan 1800-luvun asumukseen ja aitoon kartanoon. Matkalla on mukana alueen hyvin tunteva opas.
Toinen uusi matka on
Elias Lönnrotin jalanjäljillä. Retki vie ryhmän Sammattiin, jossa oppaan kertomana Lönnrotin elämä tulee tutuksi. Tutustu matkaan kohdassa Kulttuurikierrokset ja muut kohteet. Kävin itse tutustumassa elokuussa tämän matkan kohteisiin, joten tätä retkeä voin hyvin suositella.