Aika on rientänyt ja syksy on kohta kääntymässä talveksi. Loppukesästä kävin tutustumassa vielä muutamiin uusiin kohteisiin, mm. Sormikoukku-myymälään Pornaisissa ja Hirvihaara Golfiin, jossa aukesi rangealue. Ensi kesänä kentällä on pelattavissa jo 10 reikää. Kartanomatkojen kautta on saatavissa myös mukavia golftapahtumia ensi vuonna. Pyydä ehdotus omalle yrityksellesi. Esittelin myös KUUMA-kuntien uudelle matkailukoordinaattori Janne Niinille Mäntsälän kartanoita ja matkailukohteita ja osallistuin maaseutumatkailutoimijoiden tapaamiseen sekä kävin tutustumassa Sihteeri & assistenttimessujen tarjontaan ja tapaamassa yhteistyökumppaneitani Helsingin Messukeskuksessa.
Syksyn aikana olen tuotteistanut uusia matkapaketteja Keski-Uudenmaan alueelle, Haminaan ja Hämeeseen. Paketit on esitelty kotisivuillani. Kartanomatkat tarjoaa nyt myös sotahistoriasta kiinnostuneille kahden päivän retkeä; ”Kotimaani ompi Suomi – sodan ja rauhan historiaa” paketti vie Tuusulaan, Kirkkonummelle ja Inkooseen. Kumpikin päivä paketissa on itsenäinen osa, joten siitä voi ostaa myös vain toisen päivistä ilman yöpymistä. Paketin ensimmäinen päivä on myös erikseen tuotteistettu ”Sotahistoriaa Tuusulassa”.
Syyskuussa kävin ryhmän kanssa opastetulla kierroksella Huovilan puistossa Kärkölässä ja Pitsipajassa, jossa Pirkko Peltola esitteli kohdetta ja kertoi pitsin historiasta. Mukavia kohteita, joita voin suositella. Kävin tutustumassa Rönnäsin vapaa-ajankohteeseen Pernajassa, jossa tapasin myös joukon eestiläisiä matkailutoimijoita kertoen heille Kartanomatkoista. Samalla kuulin esitelmän Suomen kalastusmatkailusta.
Kuninkaantien tulevaisuutta on mietitty syksyn aikana useammassa kokouksessa ja seminaarissa, joihin olen osallistunut. Kuninkaantie-hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Tie säilyy, mutta yhteinen markkinointi on päättymässä. Kartanomatkat jatkaa ryhmämatkojen tuotteistamista Kuninkaantie-hengessä ja voin räätälöidä myös asiakkaan toiveiden mukaisia ryhmämatkoja Kuninkaantietä pitkin kuljettavaksi.
Uusi ratsastushenkinen pikkujoulupaketti on tuotteistettu Torpin Tallin kanssa yhteistyössä. Kävin tutustumassa Torpin Talliin, jossa ryhmä oli lähdössä maastoratsastukselle. Tutustu pakettiin kohdassa Pikkujoulumatkat.
Vierailin Eduskunnassa Mäntsälän Yrittäjänaisten kanssa kansanedustaja Raija Vahasalon vieraana. Kuulimme eduskunnan kuulumisia ja vaihdoimme mielipiteitä yrittäjyydestä.
Syyskuun lopulla tein koko päivän retken Itä-Uudenmaan kulttuuri- ja matkailukohteisiin. Onnistunut retki, jonka aikana perehdyimme kohteiden historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin. Kävimme Sipoossa tutustumassa Itäpuiston alueella sijaitsevaan Artborg 35 kulttuuritaloon. Tässä kohteessa sijaitsee mm. Gun Tallqvistin keramiikkapaja, joka on ollut Kartanomatkojen kohteena jo pitkään. Askola on tunnettu hiidenkirnuista. Alue sopii luontokohteeksi, mutta ei sovi huonosti liikkuville. Hienot maisemat. Prestbackan Pitokartano tarjosi maukasta ruokaa. Ruotsinpyhtään Ruukkialuetta on tarkoitus kehittää matkailullisesti. Alueella sijaitsee kaunis pieni kirkko, jossa on Helene Schjerfbeckin alttaritaulu. Porvoon Ilolassa sijaitseva Postimäki on viehättävä kohde. Osaan vanhoista rakennuksista pääsee tutustumaan. Esillä on myös olkitöitä, sillä alueella on asunut olkikäsityöläisiä. Matka antoi paljon ideoita, joita työstän mukaviksi matkoiksi.
Pörröjen olkipukit ovat kuuluisia. Pornaisissa asuvat Pörröt ottavat pieniä ryhmiä vastaan ja kertovat olkipukkien valmistuksesta. Vierailin heillä alueemme oppaiden kanssa. Kymmenet olkipukit odottivat joulua. Olkipukkitilaukset on tehtävä jo vuotta aikaisemmin!
K-citymarketeissa kautta Suomen tuotiin esille suomalaisuutta syys-lokakuun vaihteessa. Kaikissa Suomen K-Citymarketeissa oli joka päivä maaseutuyrittäjä kertomassa omasta kohteesta, palveluista jne. Kartanomatkat oli esittelemässä maaseutukohteita Ruoholahden ja Itäkeskuksen Citymarketeissa.
Lokakuun alussa vietettiin Torpparihulinoita Sälinkäällä Mäntäsälässä. Upea syksyinen sää kruunasi tapahtuman. Paikalla oli paljon väkeä. Sälinkään kartanossa tarjoiltiin Torpparin parempi lounas. Vanhan ajan ruokatarjoilu kiinnosti ja ruoka oli hyvää. Tämä olisi hyvä retkikohde ryhmillekin!
Onnelan kurssi- ja koulutuskeskus Rantatien varrella Tuusulanjärven rannalla on mukavan kodikas kohde. Kartanomatkat on tuotteistanut uusia paketteja alueelle tarjoamalla Onnelaa ruokailukohteena. Kartanomatkat ja Onnela tekevät yhteistyötä tarjoten ryhmille monipuolisia kokous- ja retkimahdollisuuksia. Kävin tutustumassa syksyiseen Onnelaan.
10.10. järjestettiin Perniössä Lehmirannassa Eläkeliiton kurssikeskuksessa Senioritempaus, jossa olin esittelemässä Kartanomatkojen alueelle suuntautuvia matkoja. Paikalla oli parisataa erilaisten yhdistysten puheenjohtajia, matkavastaavia ja muita aktiiveja. Ensimmäinen tilaus tämän tilaisuuden antina on jo vastaanotettu.
16.-18.10. kokoontui jälleen suuri joukko matkailualan ammattilaisia Kotimaan ryhmämyyntipäiville Hämeenlinnaan Aulangolle. Sunnuntaina osallistuin kartanokierrokselle Hämeessä. Kierroksen aikana tutuiksi tulivat Katisten, Wuolteen ja Hahkialan kartanot sekä Aulangon kansallispuisto. Suunnitelmissa on tuotteistaa myös Hämeen kartanoihin kierroksia. Maanantai oli varattu esittelytyölle. Etukäteen sovitut tapaamiset sujuivat hyvin ja tapaamiset olivat onnistuneita. Lähes kolmekymmentä ostajaa jäi Kartanomatkojen tapaamislistan ulkopuolelle! Harmillista, mutta yhteen päivään ei saa mahtumaan kuin rajoitettu määrä keskusteluja. Tiistaina oli jälleen järjestetty tutustumisretkiä. Osallistuin KulttuuriHäme-kierrokselle. Kierroksella oli loistava opas, joka osasi kertoa mielenkiintoisella tavalla kohteista. Vierailimme Hämeen linnassa, Riihimäen lasi- ja metsästysmuseossa sekä Riihimäen taidemuseossa. Lounaan nautimme Lehmushovissa Riihimäellä. Onnistunut päivä, joka saanee aikaiseksi uusia paketteja. (kuva myyntitilaisuudesta ja kuvia molemmista retkistä)
Osallistuin Uudenmaan matkailufoorumiin kutsuttuna osallistujana 27.10. Helsingissä. Läsnä oli noin 70 matkailualan toimijaa yritys-, koulutus- ja kuntapuolelta. Mukana olivat myös edustajat KTM:stä, Sisäministeriöstä ja MEK:stä. Kyseessä oli valtakunnalliseen matkailustrategian laadintaan liittyvä seminaari. Päivän aikana kuulimme missä vaiheessa matkailustrategian laadinta on. Osallistujilla oli myös mahdollisuus antaa evästystä strategian laatimiseen. Seminaarin oli kutsunut koolle Uudenmaan liitto. Matkailustrategiatyötä koordinoidaan KTM:ssä, mutta tarkoitus on, että matkailuelinkeino tekee itselleen toteuttamiskelpoisen strategian.
Tulossa:
Kartanomatkat on mukana KUUMA-kuntien yhteisessä markkinointi- ja myyntitilaisuudessa 29.11. Kallio-Kuninkalassa markkinoimassa omia matkojaan ja palveluitaan. Tilaisuuteen on järjestetty bussikuljetus Helsingistä. Mukana tilaisuudessa on kolmisenkymmentä matkailutoimijaa Keski-Uudenmaan alueelta esittelemässä palveluitaan. Alueemme on monipuolinen kohde matkailijalle. Tilaisuuteen lähetetään kutsuja yrityksen ja yhdistysten edustajille. Jos haluat päästä mukaan, ota yhteys Kartanomatkoihin.