
Tutustuminen Rantatiellä asuneisiin taiteilijoihin ja heidän ystäviinsä. Lisämaksusta Rantatieopas mukaan ryhmän bussiin. Tällöin oppaan kertomana kuullaan 1900-luvun Suomesta ja sen ajan vaikuttajista. Kurkistetaan myös naisiin taiteilijoiden takana.
"Oletko jo alkanut puutarhaa ajatella. Se on niin hauskaa ajatustyötä, vie pois tieltä muut ikävämmät: rahahuolet ja muut moskat", näin kirjoitti Maija Halonen ystävälleen Mary Gallen-Kallelalle.
Vieraillaan Ainolassa ja Halosenniemessä.
Ruokailu Tuusulanjärven alueella.
Kierrokseen voidaan lisämaksusta liittää mukaan myös muita Rantatien kulttuurikohteita mm. Lottamuseo, jossa mahdollisuus myös nauttia kahvit. Tutustumiskohteita ovat myös Ahola ja Joonas Kokkosen koti.
Matkasta saa ehdottomasti monipuolisemman, jos otatte mukaan alueeseen perehtyneen paikallisoppaan. Retken voi myös toteuttaa naisteemalla. Tutustukaa matkapakettiini Naiset Rantatiellä.
Kesto: 4-7 t
Hinta: alkaen 39 EUR / henkilö
Toteutusaika: ympäri vuoden (huom! osa kohteista suljettu talviaikaan)
" Jälleen kerran olemme saaneet viettää ihanan lauantain kulttuurin parissa. Oppaat ja opastukset toivat juuri sitä kaivattua syvennystä moniin historiallisiin asioihin matkan varrella. Ihan kun olisimme olleet jossain kaukana poissa kotoa ! Aikataulut pitivät hyvin eikä ollut kiireestä tietoakaan. " (asikaspalaute)
Katso kuvia Halosenniemi ja sen puutarha tästä. Kuvia Tuusulan Rantatiestä näet tästä.

