Elämää Kasarminkadulla


Kasarminkatu oli viime vuosisadan vaihteessa merkittävä kauppakatu Haminassa. Näistä perinteistä kertoo persoonallinen museo vanhoine puoteineen ja kauppiaan asuntoineen. Kauppiaantalomuseon pihapiirissä on myös käsityöläisten tupia. Museo on sisustettu 1900-luvun alkuvuosikymmenten mukaisesti ja kertoo kauppias- ja käsityöläisasukkaiden elämästä. Talon väki on hetkeksi jättänyt kotinsa museokävijän ihailtavaksi. Erään kävijän mielestä Suomen paras museo. Talviaikaan piharakennukset suljettu. Joulunaikaan museo koristautuu juhlaan vanhan mallin mukaan ja pääsiäisenä esittäytyvät venäläisen kauppiassuvun perinteet.

Päivän aikan ruokailu.

Vieraillaan Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin ortodoksisessa kirkossa, joka on harvinainen uusklassinen, bysanttilaisia muotoja mukaileva pyörötemppeli Raatihuoneen torin laidalla.

Opastetulla kaupunkikierroksella tarinaa Haminan historiasta.

Mahdollisuus tutustua myös RUK-museoon. Pienille ryhmille on mahdollisuus järjestää rooliopastus kävellen oppaan johdolla.

Kesto: 5½ t
Hinta: alkaen 30 EUR/ henkilö
Toteutusaika: ympäri vuoden rajoituksin

Tiedustelut ja varaukset
Matkaehdot