Retki Loviisaan, Rutumin kartanoon ja Orimattilan Kehräämöön

Elokuisena tiistaina retkeilin ryhmän kanssa Mäntsälästä Loviisaan, josta jatkoimme ruokailemaan Rutumin kartanoon Lapinjärvelle. Iltapäiväkohteenamme oli Kehräämö Orimattilassa.

Vierailut yksityiskodeissa

Koska ryhmämme oli melkoisen iso, niin jaoin ryhmän kahteen osaan tutustuessamme vanhan kaupungin yksityiskoteihin. Näin meillä oli väljempää ja mahduimme paremmin kahvittelemaan.

Tutustuimme siis kahteen erilaiseen yksityiskotiin: Riemumaisterin taloon ja Villa Aaltoseen. Molemmat talot ovat rakkaudella kunnostettuja ja molemmissa on ihastuttava tunnelma. Talon emännät kertoivat talojen historiaa.

Erikoinen Mehiläistalo – puutarha noussut lähes tyhjästä

Villa Aaltosessa tutustuimme myös eirkoiseen Mehiläistaloon ja puutarhaan, jossa kaikki on alkanut muutama vuosi sitten lähes tyhjästä. Puutarhan rakentaminen on vaatinut valtavan paljon työtä. Kun vanhan talon ostaa, niin työt eivät taida loppua koskaan. Villa Aaltosessakin työt jatkuvat nyt muissa pihan rakennuksissa.

Riemumaisterin talossa olin vieraillut jo alkukesästä, kun tein retken Mäntsälän Marttojen kanssa Loviisaan. Tästä retkestä voit lukea Martat kesäretkellä Loviisassa, Itä-Uudellamaalla ja Anjalan kartanossa


Meidän ryhmä piti kovasti käynneistä yksityiskodeissa, sillä harvoinhan sitä pääsee täysin vieraana piipahtamaan ”kylässä”. Olen saanut paljon hyvää palautetta näistä yksityiskotivierailuista.

Loviisan retket suosittuja

Kartanomatkojen valikoimassa olevat Loviisan retket ovat olleet suosittuja tänä vuonna.

Kiertoajelu ja käynti kirkossa

Teimme oppaan johdolla kiertoajelun Loviisassa ja kuulimme paljon Loviisan historiasta ja merkittävimmistä rakennuksista. Lopuksi tutustuimme Loviisan kirkkoon.

Upea Rutumin kartano – tarinaa Ville Vallgrenin tädistä Laurasta

Nyt olikin jo aika siirtyä ruokapatojen ääreen ja suuntasimme bussimme kohti Rutumin kartanoa Lapinjärvellä.

Herkullisen ruuan tuoksu otti meidät vastaan, mutta kiipesimme ensin kuitenkin yläkertaan, jossa kartanon emäntä kertoi lennokkaalla ja ilmeikkäällä tavalla kartanon historian. Kuulimme miten kuvanveistäjä Ville Vallgrenin täti Laura Vallgren liittyy kartanoon. Niin kuulimme myös minkälainen henkilö Laura Vallgren oli ollut. Hevosen pelko piti Lauran melko tiiviisti kotikartanossaan…. Sitten olikin aika siirtyä nauttimaan kartanon hyvästä ruuasta alakerran saleihin.

Orimattilan kehräämö – Maria Drockilan kynttiläpaja

Vatsat täynnä oli hyvä siirtyä seuraavaan kohteeseemme eli ajaa Orimattilaan. Kehräämö on vanha teollisuuskiinteistö, jossa on aikanaan toiminut villakehräämö. Nykyisin siellä palvelee asiakkaita moni liike ja Maria Drockilan kynttiläpaja.

Olin varannut työesittelyn kynttiläpajalta. Näimme miten syntyvät Maria Drockilan upeat kynttilät. Esittelyn jälkeen oli sitten mahdollisuus tehdä ostoksia. Kynttiläpajan jälkeen moni kierteli Kehräämössä tutustuen liikkeiden valikomiin.

Viimeiseksi nautimme kahvit Cafe Kehräämössä. Näin se päivä oli mennyt ja lähdimme kohti Mäntsälää.

Matkustajat kiittivät

Onnistunut retki ja mukavaa oli kiittelivät matkustajat. Olisiko tässä sopiva retki myös teidän ryhmälle?