Hämeenlinnan helmet – tutustuminen talviseen Hämeenlinnaan

3.2.2009 Verkatehdas Aloitimme päivän tutustumalla Verkatehtaaseen. Pääsimme kurkistamaan Vanajasalin näyttämölle ja hiukan Hämeenlinnan teatterin kulissien taaksekin. Teatterinjohtaja Heikki Paavilainen kertoi teatterin nykyisestä ja tulevasta ohjelmistosta. Kuulimme, että Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala on osoittautunut valtavan suorituksi nimenomaan luokkaretkiryhmille ja tämän kevään näytökset ovat melkeinpä loppuunmyydyt. Mutta ei hätää syksyllä esitys palaa näyttämölle. Katsoimme myös Verkatehtaan kokoustiloja.… Read More Hämeenlinnan helmet – tutustuminen talviseen Hämeenlinnaan

Talvisia maisemia Hauholla ja Hämeenlinnassa

Kävin tutustumassa uuteen kokouspaikkaan Uiskolaan Hauholla. Kohde tunnettiin Viittakiven opistona, jona kohde toimi aikaisemmin, mutta toiminnan loputtua, se koki muutoksia ja kuuluu nykyisin Hahkialan kartanoon. Uiskola sijaitsee saman järven rannalla kuin Hahkialakin. Sinne pääsee kartanosta metsäpolkuja pitkin ja kävelyyn on varattava n. puolisen tuntia. Uiskolan pihalla oleva lähde, jossa sorsat uiskentelivat tyytyväisinä. Uiskolan miljö Itse… Read More Talvisia maisemia Hauholla ja Hämeenlinnassa