Tutustuminen Olkkalaan ja Jokioisten kartanoalueeseen

Syyskuu 2007

Olkkalan kartanossa

Kävin tutustumassa Olkkalan kartanon uusiin mahdollisuuksiin palvella matkailijoita.
Mennyttä aikaa etsimässä Vihdissä pakettia on muutettu siten, että retken ruokailu
tapahtuu Olkkalan kartanossa.
Suunnitelmissa on uusia yhteistyömuotoja. Yrityksille tuotteistetaan arjen aherruksen
piristyksesksi tai kokousohjelman oheisohjelmaksi uusi paketti Tyyliä kartanossa – iloa ja piristystä arkeen. Tämä paketti testataan loppuvuodesta. Olkkalan kartanoon räätälöidään myös uusi pikkujoulupaketti. Kartanon viljamakasiinissa on vuotuinen seiminäyttely joulunaikaan.

Jokioisten kartanoalueella

Lokakuussa kävin tutustumassa Jokioisten kartanoalueeseen ja Jokioisten matkailutarjontaan Jokioisten kartanon kulttuurialueen kehittämishankkeen järjestämällä kutsumatkalla. Kartanomatkoilla on tulossa Jokioisiin mukavia matkoja vuonna 2009!

Kun alueelle suunnitellut puutarhat toteutuvat ja pääsevät kasvun alkuun. Käyn ensi kesänä uudelleen paikan päällä, jolloin näen puutarhojen tilanteen. Jokioisissa on viehättävä puinen pitsikirkko. Ehdottomasti mukaan pakettiin. Ensi kesänä tutustun myös maatalouden esittelypuistoon Elonkiertoon ja näen millaisille ryhmille voin sitä tarjota ja kuinka paljon kävelyä kohde vaatii.

Matkustusta Museorautatiellä

Tutustumispäivän aikana pääsin matkustamaan Jokioisten museorautatiellä entisaikojen malliin III luokan matkustajavaunussa. Matkasimme Minkiöstä Jokioisiin verkkaisesti. Kiva kokemus, sillä junahenkilökunta panostaa pukeutumiseen ja aitoon tunnelmaan. Suosittelen!

Jokioisissa juustomatkalla

Tiesitkö, että Jokioisissa kehitellään uusia juustoja? Voin järjestää retken päätteeksi vaikkapa juustomaistiaiset. Voin järjestää kokouspaketin Jokioisiin ja kokouksen ohessa voidaan maistella juustoja. Matkalla Jokioisista Helsinkiin sain aimo annoksen Forssan seudun matkailuteitoa. Kyllä kannatti olla mukana.